SpaceX onnistui toistamiseen laskeutumaan merelle

SpaceX-yhtiö koki viime yönä tuplaonnistumisen. Ensin yhtiö kuljetti japanilaisen tietoliikennesatelliitin kiertoradalle Falcon 9 -raketillaan. Sen jälkeen raketin ensimmäinen vaihe laskeutui turvallisesti lautalle keskelle valtamerta kauas laukaisupaikasta.

Kyseessä oli vasta toinen kerta, kun avaruusraketilla onnistutaan laskeutumaan merellä olevalle lautalle. Tekniikka mahdollistaa rakettivaiheen käyttämisen uudelleen. Näin pääsy avaruuteen halpenee huomattavasti.

Mikäli raketin pitäisi laskeutua lähelle laukaisupaikkaansa, täytyisi jarrutukseen käyttää paljon enemmän polttoainetta. Tällöin raketin kyytiin ei mahtuisi yhtä paljon hyötykuormaa.

Koska satelliitti piti viedä korkealle radalle, rakettivaiheella oli paljon suurempi nopeus ja se oli kuumempi kuin ensimmäisellä kerralla. Tämän takia SpaceX ei olettanut laskeutumisen onnistuvan täysin.

"Woohoo!" hurrasi SpaceX perustaja Elon Musk Twitterissä. "Täytyy ehkä kasvattaa rakettien säilytyshallien kokoa."

Yhtiön tavoitteena on mullistaa laukaisut avaruuteen kehittämällä kokonaan uudelleenkäytettävä kantoraketti. Suurimman osan raketin kokonaismassasta muodostaa niin sanottu ensimmäinen vaihe. Sen saaminen ehjänä takaisin avaruudesta on tärkeä askel tavoitteen saavuttamiseksi.

http://www.universetoday.com/128738/sspacex-scores-double-whammy-with-nighttime-delivery-of-japanese-comsat-to-orbit-and-2nd-successful-ocean-landing/

Aiheesta lisää Universe Today (englanniksi)