Nasa päätti olla laittamatta miehistöä jättiraketin ensilennolle

Nasa kertoo tehneensä päätöksen, että jättikokoisen SLS-kantoraketin ensilento tehdään miehittämättömänä. Rakettimallin ensilento lykkääntyy vuoden 2018 lopusta vuoden 2019 puolelle.

"Arvostamme mahdollisuutta harkita lennon toteuttamista miehitettynä", kertoo Nasan pääjohtajana väliaikaisesti toimiva Robert Lightfoot.

"Sekä kongressin että presidentin tuki pyrkimyksille lähettää astronautteja entistä kauemmaksi aurinkokuntaan on meille tärkeää ja huomioimme sen."

SLS eli Space Launch System on Nasan seuraavan sukupolven suuri kantoraketti. Rakettimalli pystyy eri versioissaan kuljettamaan 70-130 tonnia kuormaa matalalle Maata kiertävälle radalle.

SLS:n raskain versio vastaa kooltaan ja kapasiteetiltaan Apollo-lentojen Saturn V -kantorakettia.

Nasan miehitettyjen lentojen turvallisuuspolitiikka on kerännyt paljon kritiikkia. Samaan aikaan poliitikot vaativat Nasalta turvallisuuden asettamista tärkeimmäksi tavoitteeksi. Toisaalta karsittu rahoitus asettaa tuntuvat rajoitteet.

Nasa harkitsi aluksi säästämistä koelentojen määrässä. Ideana olisi ollut todistaa uusi kantoraketti tarpeeksi turvalliseksi simulaatioiden ja osajärjestelmien testien avulla. Nyt tätä riskiä ei enää haluta ottaa.

Näillä näkymin SLS:n ensimmäinen miehitetty lento tehdään vasta 2021-23. Sitä ennen kantoraketilla tehdään koeluoteinen ensilento ja laukaistaan Europa Clipper -jupiterluotain.

SLS-kantoraketin ja miehitetyn Orion-aluksen kehitystyö on tullut Nasalle erittäin kalliiksi. Mukaan lukien edeltäjäsuunnitelman Ares I ja V -rakettien kulut projektiin on käytetty jo 17 miljardia euroa. Lisäksi Orion-alukseen on käytetty 12 miljardia euroa.

Nasan on vaikea perustella SLS:n kehitystyötä ja käyttöä ainakaan hinnoilla. SpaceX-yhtiön ensi kesänä lentoon tähtäävä Falcon Heavy -kantoraketti vastaa kapasiteetiltaan noin 2/3-osaa SLS:n pienestä versiosta ja sen laukaisu maksaa alle viidesosan SLS:stä.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)