Uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA
Tulosta sivu

Kiinan ensimmäinen marsluotain on valmis laukaistavaksi

10.08.2009Sakari Nummila
Uusimman kiinalaisluotaimen määränpää. Kuva Nasa

Kiinan ensimmäinen Marsiin matkaava luotain on siirretty Venäjälle laukaisua varten. Alus on tarkoitus lähettää kohti punaista planeettaa ensi vuonna yhdessä venäläisen Phobos grunt -luotaimen kanssa.

Yinghuo-1 on suhteellisen pieni kiertorataluotain, jossa on kaksi kameraa ja kuusi muuta mittalaitetta. Luotaimen poliittinen merkitys onkin ehkä sen tieteellistä merkitystä suurempi.

Kiina on tullut erittäin näkyvästi mukaan avaruuden valloittamiseen. Esimerkiksi vuonna 2003 maasta tuli kolmas oman astronauttinsa avaruuteen vienyt valtio, ja nyt syyskuussa Kiina saa valmiiksi Kuun pinnan kolmiulotteisen kartoituksen.

Ensi vuonna Kiina aikoo laukaista myös ensimmäisen avaruusmoduulinsa sekä vuonna 2011 suorittaa ensimmäisen avaruustelakoinnin. Tämän jälkeen valtion tavoitteena on rakentaa oma avaruusasema ja viedä ensimmäinen kiinalainen Kuuhun.

Aiheesta lisää Physorg.com-uutissivustolla (englanniksi)

Avainsanat: Kiina, Phobos grunt, Yinghuo

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!