Kepler-avaruusteleskoopin jäljellä oleva toiminta-aika lasketaan kuukausissa

Eksoplaneettoja metsästävän observatorion suuntaukseen käytettävä polttoaine alkaa olla vähissä. Teleskoopin tiimin täytyy osata lopettaa datan keräys ajoissa, jotta se ehditään lähettää Maahan.

Nasan Kepler-alus laukaistiin vuonna 2009 etsimään eksoplaneettoja. Se on suorittanut tehtävänsä hienosti: avaruusteleskoopin datasta on tunnistettu yli 2 500 uutta eksoa.

Nyt Nasa uskoo, että Keplerin suuntaamiseen käytettävä polttoaine loppuu "useiden kuukausien sisällä".

Teleskoopin halutaan kuvaavan niin pitkään kuin mahdollista, mutta polttoainetta on jäätävä myös aluksen suuntaamiseen datan Maahan lähetystä varten. 

Kuvaamisen lopettamisajankohdan päättäminen on hienoista uhkapeliä, sillä aluksessa ei ole mittaria joka kertoisi jäljellä olevan polttoaineen määrän. Sitä voidaan kuitenkin arvioida esimerkiksi tankin nopean paineen laskun tai suuttimien toiminnan muuttumisen avulla.

Samalla kun Kepler tekee viimeisiä havaintojaan, on uusi eksoplaneettametsästäjä ottamassa sen paikan.

Nasan Transiting Exoplanet Survey Satellite (TESS) laukaistaan näillä näkymin matkaan 16. huhtikuuta. TESS tulee keskittymään meistä 300 valovuoden sisällä oleviin kirkkaimpiin tähtiin.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)