Euroopan uusi kantoraketti onnistui ensiyrittämällä

Vega-kantoraketin ensimmäinen laukaisu sujui täysin onnistuneesti. Raketti starttasi Ranskan Guayanasta heti laukaisuikkunansa alussa kello 12.00 Suomen aikaa.

Polaariradalle suuntaavassa laukaisussa Vegan ylin vaihe ylitti Suomen Lapin kello 12.30 noin tuhannen kilometrin korkeudessa. Jäljellä on enää ylimmän vaiheen uudelleenkäynnistys kello 12.48 ennen satelliittien irrottamista. Kantoraketin ylin vaihe ohjataan myöhemmin tuhoutumaan ilmakehään.

Uusien rakettimallien ensilaukaisut sujuvat harvoin näin hyvin. Edellinen Euroopan avaruusjärjestön uusi raketti Ariane 5 epäonnistui neitsytlennollaan vuonna 1996. Samoin epäonnistui amerikkalainen Falcon 1 vuonna 2006.

Pienten kantorakettien kehitys yleistyi 1980-luvulla, kun satelliiteista pystyttiin vähitellen tekemään entistä pienempiä. 1990-luvun lopulla markkinoille alkoi tulla paljon Neuvostoliiton mannertenvälisistä ballistisista ohjuksista muunneltuja malleja. Niiden käyttövarmuus ei tyypillisesti ole ollut kovin korkea.

Aiheesta lisää ESA (englanniksi)