Tähdet ja avaruus -lehden uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

ESAn miehittämätön laskeutumisalus lentää vuonna 2014

19.12.2011Mikko Suominen
Taiteilijan näkemys IXV-aluksesta sen jarruttaessa ilmakehässä. Kuva ESA / J. Huart

Euroopan avaruusjärjestö on ilmoittanut toteuttavansa laskeutuvan avaruusaluksen koelennon.

Uusi alus Intermediate eXperimental Vehicle eli IXV lentää avaruuteen näillä näkymin vuonna 2014 Vega-pienkantoraketin kyydissä.

Päätöksellä voi olla kauaskantoisia seurauksia, sillä koelento muodostaa merkittävän askeleen ESAn itsenäisen avaruustoiminnan kehittämiseksi.

On jopa mahdollista, että nyt kokeiltavan IXV:n sekä aiemmin käyttöön otetun ATV-huoltoaluksen teknologioiden pohjalta kehitettäisiin oma miehitettyjen lentojen alus. Euroopan aiempi oma piensukkulaprojekti Hermes kaatui 1990-luvun alun rahoitusvaikeuksiin.

Testilennolla IXV-alus käy 450 kilometrin korkeudessa ja lähellä kiertoratanopeutta. Jarrutusliidon jälkeen se palaa laskuvarjojen avulla mereen. Mukana olevat anturit keräävät suuren määrä mittausdataa korkeanopeuksisesta lennosta ja aluksen hallittavuudesta.

IXV on 5 metriä pitkä ja 2,2 metriä leveä alus, jota pystytään ohjaamaan takasiivekkeiden ja rakettimoottorien avulla. Sen pohjalta suunnitellaan monikertakäyttöistä esimerkiksi satelliittien huoltamiseen tarkoitettua alusta.

Aiheesta lisää ESA (englanniksi)

Avainsanat: IXV, Intermediate eXperimental Vehicle, Vega

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!