Uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA
Tulosta sivu

Avaruuden halpalentoyhtiö sai moottoritestinsä valmiiksi

11.01.2010Mikko Suominen
Tammikuun alussa Falcon 9 -raketin toisen vaiheen moottoria testattiin onnistuneesti täyspitkän 5,5 minuutin polton ajan. Kuva SpaceX

Avaruuden halpalentoyhtiöksi tähtäävä SpaceX on saanut raskaan sarjan Falcon 9 -kantorakettinsa moottoritestit valmiiksi. Rakettimallin on määrä toimia tavallisten satelliittilaukaisujen lisäksi myös Kansainvälisen avaruusaseman huoltotehtävissä. Myöhemmin Falcon 9 saattaa päästä käyttöön myös miehitettyihin lentoihin.

"Vuosi 2010 lähti käyntiin onnistuneella täyspitkällä Falcon 9:n toisen vaiheen käyttötestillä", kehuu SpaceX-yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Elon Musk. "Kyseessä oli viimeinen laukaisuun tarvittava moottoritesti, ja raketin kokoamisen jälkeen laukaisu tapahtuu aikaisintaan helmikuun lopussa."

Yhtiön mukaan hintaa matalalle Maata kiertävälle radalle laukaistaessa kertyy täydellä raketilla ainoastaan noin 3 300 euroa kiloa kohti. Se on huomattavasti länsikilpailijoita halvempi ja jopa venäläisiä Sojuz-raketteja edullisempi.

10 tonnia matalalle radalle vievää Falcon 9 -mallia edelsi huomattavasti pienemmän Falcon 1 -kantoraketin kehitystyö. Pienraketti saatiin toimimaan kolmen epäonnistuneen laukaisuyrityksen jälkeen ja se on lentänyt onnistuneesti jo kahdesti.

Lue lisää SpaceX-yhtiön sivuilta (englanniksi)

Avainsanat: SpaceX, Falcon 9, Elon Musk

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!