Yleisimmät tähdet ovat luultua suotuisampia elämälle

Punaiset kääpiötähdet ovat yleisimpiä tähtiä. Ne ovat kuitenkin paljon viileämpiä kuin oma Aurinkomme. Jotta mahdolliset elinkelpoiset planeetat voisivat saada riittävästi lämpöä, niiden on ajateltu sijaitsevan melko lähellä emotähteään.

Manoj Joshi Readingin yliopistosta ja Robert Haberle Nasasta laskivat, että myös kauempana olevat planeetat voivat välttyä täydelliseltä jäätymiseltä.

Tulos perustuu jään ja lumen ominaisuuksiin. Ne heijastavat 50-80 prosenttia näkyvästä valosta takaisin avaruuteen ja estävät siten jäätyvää planeettaa lämpenemästä.

Punaiset kääpiöt säteilevät kuitenkin suhteessa vähän näkyvää valoa ja ovat kirkkaampia infrapunavalossa. Juuri näitä aallonpituuksia myös lumi ja jää imevät tehokkaasti. Siksi hieman kaukaisemmatkin jäiset planeetat saattavat olla riittävän lämpimiä, jotta niiden pinnalla voi esiintyä nestemäistä vettä.

Aiheesta lisää New Scientist (englanniksi)