Punaisilta kääpiötähdiltä ennustetaan löytyvän runsaasti valtameriplaneettoja

Pienimmillä ja viileimmillä tähdillä eli punaisilla kääpiöillä on usein valtameriplaneettoja kiertolaisinaan. Sveitsiläinen tietokonesimulaatioihin perustuva tutkimus aiheesta ilmestyy Astronomy and Astrophysics Letters -julkaisussa.

"Mallimme onnistuivat tuottamaan planeettoja, jotka ovat samantyyppisiä massoiltaan ja kiertoajoiltaan kuin viime aikoina löydetyt", kertoo Yann Alibert Bernin yliopistosta. "On mielenkiintoista, että lähellä punaisia kääpiötähtiä kiertävät planeetat ovat pieniä, tyypillisesti vain 0,5-1,5 kertaa maapallon kokoisia."

Simulaatioiden mukaan yli 90 prosenttia kääpiötähtien ympärille elämänvyöhykkeelle muodostuvista planeetoista sisältää vähintään 10 prosenttia vettä. Tämä on valtavasti, sillä esimerkiksi Maan kokonaismassasta pinnan vesi muodostaa vain 0,02 prosenttia.

Tutkijoiden mukaan Maan kokoluokan valtameriplaneetoilla olisi tyypillisesti hyvin syviä meriä, joiden pohjalla vesi esiintyisi jäänä johtuen valtavasta paineesta. Sulaa vettä pidetään yleisesti tärkeänä elämän mahdollisuuksien tarjoajana. Valtameriplaneettojen olosuhteissa riittää kuitenkin vielä paljon tutkittavaa.

Punaiset kääpiötähdet ovat erityisen kiinnostavia tutkimuskohteita, sillä suurin osa Linnunradan tähdistä on sellaisia. Punaisten kääpiöiden massa on tyypillisesti vain kymmenesosan Auringosta, mutta ne ovat hyvin pitkäikäisiä kotitähteemme verrattuna. Auringon lähimmän tähtinaapurin Proxima Kentaurin elokuussa julkaistu planeettalöytö on sekin mahdollisesti valtameriplaneetta.

Valtameriplaneetoista ja niiden elinkelpoisuudesta lisää Tähdet ja avaruus -lehdessä 8/2016 tai 1/2017.

Aiheesta lisää Bernin yliopisto (englanniksi)