Metaaniton planeetta uhmaa teorioita

Spitzer-avaruusteleskooppi on havainnut teoreettisten mallien vastaisen vieraan planeetan. Kaikkien ennusteiden mukaan planeetan GJ 436b kaasukehässä pitäisi olla runsaasti metaani sekä hieman hiilimonoksidia. Tutkijat onnistuivat havaitsemaan hiilimonoksidin, mutta eivät jälkeäkään metaanista. Löytö julkistettiin viime viikolla ilmestyneessä Nature-lehdessä.

Metaanista vapaa planeetta on noin Neptunuksen kokoinen kaasujättiläinen. Näin ollen se on samalla myös pienin aurinkokunnan ulkopuolinen planeetta, jonka kaasukehän koostumusta on onnistuttu kunnolla analysoimaan.

Kaikista kaasukehistä, joissa on tavallinen määrä vetyä, hiiltä ja happea sekä yli 700 celsiusasteen lämpötila, pitäisi löytyä suuri määrä metaania sekä hieman hiilimonoksidia. Esimerkiksi aurinkokuntaamme kuuluvan Neptunuksen sininen väri johtuu osittain metaanista, jota on planeetan kaasukehässä. Nyt tehdyn löydön perusteella samoja kemiallisia reaktioita ei kuitenkaan näytä tapahtuvan kaikilla kaasuplaneetoilla.

"Tämä on suuri mysteeri", uskoo tutkimusta johtanut Kevin Stevenson Keski-Floridan yliopistosta. "Mallien mukaan planeetan hiilen pitäisi olla metaanina. Teoreetikoilla tulee olemaan erittäin paljon työtä selvittäessään tätä."

Aiheesta lisää JPL:n sivuilla (englanniksi)