Huippuharvinainen ilmiö havaittiin: eksoplaneetta peittää toisen
Tähtitieteilijät ovat ensimmäistä kertaa havainneet, kun kaksi vieraan aurinkokunnan planeettaa on maapallolta katsottuna samassa linjassa kulkiessaan emotähtensä editse.
Ilmiö on niin harvinainen, ettei sille ole edes nimeä. Japanilaiset tutkijat tekivät havainnon Kepler-avaruusteleskoopin avulla.
Tähtensä editse kulkevat planeetat aiheuttavat kumpikin pienen himmenemisen tähden valoon. Jos planeetat sattuvat osumaan Maasta katsottuna päällekkäin, tähden kirkkaudessa tapahtuu hetkellinen kirkastuminen. Juuri tämän ilmiön tutkijat ovat nyt nähneet.
Tulokset ovat vasta alustavia, sillä tähteä KOI-94 kiertävän planeettakaksikon olemassaoloa ei vielä ole varmistettu. Kyseessä saattaisi siis myös olla tähden pinnalla oleva tummempi pilkku, jonka ylitse yksittäinen planeetta on kulkenut.
Kolmen planeetan osuminen samalle linjalle emotähtensä ja maapallon väliin on tutkijoiden mukaan jo niin epätodennäköinen tapahtuma, että sen havaitseminen on käytännössä mahdotonta.
Aiheesta lisää New Scientist (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
