Historiallinen löytö - suurin eksoplaneettajärjestelmä ja mahdollisesti lähes maapallon kokoinen ekso
Poikkeuksellisen merkittävä löytö on juuri julkaistu Ranskan Haute-Provencessa järjestetyssä planeettakokouksessa.
Eurooppalaiset tutkijat ovat löytäneet tähden, jota kiertää vähintään viisi, mutta mahdollisesti jopa seitsemän eksoplaneettaa.
Järjestelmä tulee todennäköisesti osoittautumaan tähän asti suurimmaksi tunnetuksi planeettakunnaksi oman aurinkokuntamme ulkopuolella.
Kohde sijaitsee Etelän vesikäärmeen tähdistössä 127 valovuoden päässä meistä. Planeetat löytyivät Chilessä La Sillan observatoriossa sijaitsevalla HARPS-spektrometrillä.
Tulos mahdollistui, kun tutkijat havainnoivat kuuden vuoden ajan auringonkaltaista tähteä HD 10180.
”HARPS on löytänyt suurimman osan nykyisin tunnetuista pienimassaisista planeetoista”, kertoi tutkimusta johtanut Christophe Lovis Tähdet ja avaruus -lehdelle. ”Tämä tähti on osa erittäin tarkkaa planeettojen etsintäohjelmaa, johon kuuluu noin 400 tähteä, joita olemme seuranneet läheisesti vuodesta 2004 asti.”
Erikseen historiallista on, että tähden kahdesta planeettaehdokkaasta keveämpi on noin 1,4 Maan massainen. Sen kiertorata sijaitsee aivan emotähden vierellä, minkä vuoksi planeetan vuosi on vain 1,18 vuorokauden mittainen.
Mikäli kyseinen havainto pystytään varmistamaan, kyseessä on pienin tunnettu aurinkokunnan ulkopuolinen tavallista tähteä kiertävä planeetta. Samalla tämä "supermaa" olisi toistaiseksi massaltaan lähin vastine maapallolle.
Kaiken kukkuraksi nyt julkistettujen planeettojen etäisyydet niiden emotähdestä näyttävät noudattavan tiettyä kaavaa. Omassa aurinkokunnassamme samankaltainen kaava tunnetaan niin sanottuna Titius-Boden lakina.
Aiheesta raportti seuraavassa Tähdet ja avaruus -lehden numerossa 6/2010.
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
