Ensimmäinen usean ylikulkevan eksoplaneetan järjestelmä on löytynyt

Juuri tulleen tiedon mukaan Nasan Kepler-avaruusteleskooppi on löytänyt ensimmäisen planeettakunnan, jossa useat eksoplaneetat kulkevat emotähtensä ylitse. Tutkimus julkaistaan Science-lehdessä.

Tähän asti ylikulkevia eksoplaneettoja on tunnettu vain yksittäisiä. Muut monen planeetan tähtijärjestelmät on löydetty muilla menetelmillä.

Nyt löydetyssä Kepler-9-järjestelmässä on ainakin kaksi Saturnuksen kokoluokan planeettaa ja mahdollisesti kolmas maapallon kokoluokkaa oleva planeetta, jonka olemassaolosta ei vielä olla varmoja.

"Jos tämä on planeetta, se olisi kooltaan pienin tähän mennessä löydetty", kommentoi Matthew Holman Kepler-tiimistä. "Emme vielä osaa arvioida sen massaa."

Kolmas, toistaiseksi mahdollinen planeetta on arvioitu vain 1,5 kertaa Maan kokoiseksi ja se kiertäisi emotähtensä vain 1,6 vuorokaudessa.

Kaikki nyt löydetyt planeetat kiertävät tähteään lähempänä kuin Merkurius Aurinkoa. Planeettakunta sijaitsee hieman yli 200 valovuoden etäisyydetllä meistä Lyyran tähtikuviossa.

"Kun saadaan ylikulkumenetelmällä selville koko ja massa, voidaan laskea planeetan tiheys, joka on hyvin tärkeä tutkijoille", painottaa Keplerin päätutkija William Borucki. "Tämä on tärkeä löytö ja siitä pystytään päättelemään paljon enemmän kuin muilla menetelmillä."

Kepler-9:n isot eksoplaneetat ovat radoillaan keskenään niin kutsutussa 2:1-resonanssissa ja niiden radat muuttuvat jatkuvasti hieman toistensa vaikutuksesta.

Kepler-avaruusteleskooppi laukaistiin avaruuteen maaliskuussa 2009 ja se on löytänyt yhteensä 700 kandidaattia uusiksi eksoplaneetoiksi. Teleskooppi kuvaa jatkuvasti samaa taivaan aluetta ja etsii muutoksia tähtien kirkkaudessa.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)