Eksokuiden mahdollinen synty onnistuttiin valokuvaamaan

Kaukaisessa tähtijärjestelmässä on kaksi muodostumassa olevaa planeettaa. Toisella planeetoista näyttää olevan ympärillään materiakiekko, jossa saattaa olla syntymässä uusia kuita.

Noin 370 valovuoden päässä maapallolta sijaitsee hieman Aurinkoa pienempi tähti, jonka ympärillä on kehittymässä ainakin kaksi planeettaa. Ne ovat niin nuoria, että planeetat ovat edelleen kasvamassa.

Tuoreen tutkimuksen mukaan toinen planeetoista, PDS 70b säteilee enemmän punaista valoa kuin sen pitäisi, jos kyseessä olisi pelkkä planeetta. Tutkijat uskovatkin, että ylimääräinen punainen valo johtuu planeettaa ympäröivästä kaasusta ja pölystä muodostuneesta kiekosta, joka säteilee lämpösäteilyä.

Jos löytö varmistuu, se on upea todiste nykyään vallalla olevan planeettojen ja kuiden syntyteorian puolesta. Samanlaisen kiekon nimittäin ajatellaan aikoinaan synnyttäneen suuria kuita oman aurinkokuntamme kaasuplaneettojen ympärille.

“Se on kaunis vahvistus sille, että jättiläisplaneettojen ympärillä voi olla kiekkoja ja ettei Jupiter ole erityistapaus", toteaa Zhaohuan Zhu Nevadan yliopistosta.

Hän myös muistuttaa, että omassa aurinkokunnassamme elämän etsinnän kannalta kiinnostavat kohteet Europa ja Enceladus ovat jättiläisplaneettoja kiertäviä kuita.

"Ehkä europat ja enceladukset voivat olla yleisiä galaksissamme", Zhu toivoo.

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)