Arvio: Lähin maankaltainen planeetta sijaitsee 13 valovuoden päässä

Kuudella prosentilla punaisista kääpiötähdistä on maapallon kokoluokan planeetta elämänvyöhykkeellään. Tämä uusi tulos perustuu Kepler-teleskoopin havaintoihin ja julkaistaan Astrophysical Journal -lehdessä.

Koska jopa noin 75 prosenttia galaksimme tähdistä on punaisia kääpiöitä, tutkijoiden mukaan lähin maankaltainen planeetta sijaitsisi arviolta noin 13 valovuoden päässä meistä.

“Luulimme, että meidän täytyy tutkia suuria alueita löytääksemme maankaltaisen planeetan. Nyt olemme huomanneet, että toinen maapallo on luultavasti omalla takapihallamme odottamassa löytymistään", iloitsee tutkimusta johtanut Courtneyn Dressing Harvard-Smithsonianin astrofysiikan keskuksesta.

Koska punaiset kääpiötähdet ovat paljon Aurinkoa himmeämpiä, niiden elämänvyöhykkeiden kiviplaneetat sijaitsevat selvästi lähempänä emotähteään kuin Maa Aurinkoa. Tällaisen planeetan pyörähdysaika itsensä ympäri saattaa olla lukittunut niin, että planeetta kääntää aina saman puolen emotähteään kohti. Tämä ei kuitenkaan välttämättä estä elämän syntyä ja kehitystä.

Himmeytensä ansiosta punaiset kääpiötähdet elävät paljon Aurinkoa pidempään. "Saatamme löytää maapallon, joka on kymmenen miljardia vuotta vanha", spekuloi David Charbonneau Harvard-Smithsonianista.

Aiheesta lisää CfA (englanniksi)