Apua taustasäteilystä - mustan aukon planeetta ei välttämättä ole elinkelvoton

Kosminen taustasäteily voi ainakin teoriassa pitää mustia aukkoja mahdollisesti kiertävät planeetat sopivan lämpöisinä.

Interstellar-scifi-elokuvassa esitettiin planeetta, joka kiertää erittäin lähellä massiivista mustaa aukkoa. Aukon valtava painovoima hidasti ajan kulkua niin, että tunti planeetan pinnalla vastasi seitsemää vuotta muualla.

"Näimme elokuvan ja se oli erittäin kiinnostava idea, mutta sitten aloimme miettiä ongelmia", kertoo Tomáš Opatrný tšekkiläisestä Palackýn yliopistosta. Opatrný kollegoineen pohtivat esimerkiksi valon käyttäytymistä.

Avaruuden täyttävä kosminen taustasäteily on vain 2,7 astetta absoluuttisen nollapisteen yläpuolella.

Sama painovoima joka hidastaa planeetan ajan kulumista, nostaisi Opatrnýn tutkimusryhmän mukaan myös roimasti pinnalle saapuvan taustasäteilyn energiaa. Tämän takia Millerin planeetta kuumenisi 900 celsius-asteeseen.

Elokuvassa planeetan pinnalla vellovat valtavat vuorovesiaallot. Opatrnýn mukaan todennäköisempiä nesteesiintymiä olisivat sulan alumiinin muodostamat meret.

Olosuhteet olisivat sopivasti viileämmät, mikäli planeetta sijaitsisi kauempana mustasta aukosta. Joidenkin mustien aukkojen ympärillä saattaa siis olla vyöhyke, jossa pelkkä kosminen taustasäteily voi pitää mahdolliset planeetat sopivan lämpiminä elämälle. (Aiheesta lisää Tähdet ja avaruus -lehdessä no 2 tai 3/2016)