Spirit-marskulkija on vaarassa tuhoutua
Paikoilleen juuttunut Spirit-kulkija ei ole onnistunut useasta yrityksestä huolimatta kääntämään itseään auringonvaloa kohti.
Marsin eteläisellä pallonpuoliskolla alkamassa oleva talvi on nyt aiempaa pahempi uhka luotaimelle. Voi olla, että kylmyys tuhoaa Spiritin elektroniikan, koska käyttötehoa ei enää riitä tarpeeksi laitteen lämmittämiselle.
Toiveet viime vuoden huhtikuussa juoksuhiekkaan juuttuneen kulkijan irrotuksesta hylättiin jo tammikuussa lopullisesti. Helmikuun alkupuoliskolla yritettiin kuitenkin vielä käyttää Spiritin pyöriä hiekan kaivamiseen sen toiselta puolelta. Näin kulkija olisi saatu käännettyä auringonvalon suuntaan.
Lopullinen asento jäi kuitenkin 9 astetta etelään vaakatasosta, mikä on erityisen huono pohjoisen puolella olevaa Aurinkoa ajatellen. Luotain sijaitsee leveyspiirillä 14,5 astetta Marsin eteläistä pituutta.
Insinöörit arvioivat, että epäedullisen kallistuskulman vuoksi Spiritiin ei tulla saamaan yhteyttä moneen kuukauteen tulevan Marsin talven pimeimpänä aikana.
Spirit komennetaan horrostilaan, jossa kaikki saatavilla oleva teho käytetään elektroniikan suojaamiseen lämmittämällä. Luotaimen selviämisestä edes paikallaan olevana pinta-asemana ei ole enää takeita.
Lue lisää Nasan sivuilta (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
