Rampa Hayabusa kohtaa maapallon 13. kesäkuuta

Japanin avaruusjärjestö Jaxa kertoo, että sen Hayabusa-luotain kohtaa Maan 13. kesäkuuta.

Hayabusan toivotaan tuovan tutkittavaksi maapallolle ensimmäisen asteroidinäytteen. Varmoja näytteenoton onnistumisesta ei kuitenkaan voida olla, sillä luotain kärsi muun muassa vakavista tietokoneongelmista käydessään Itokawa-asteroidin pinnalla vuonna 2005.

Avaruuden olosuhteet ja lukuisat tekniset viat ovat riivanneet Hayabusaa sen vuonna 2003 alkaneen matkan alusta asti. Kovaonnisen luotaimen ongelmalista on avaruustutkimuksen historian pisimpiä.

Ensin luotaimen aurinkokennot vioittuivat Auringon rajun flare-purkauksen jälkeen. Sitten laitteen reaktiopyörät jumiutuivat. Myös pieni erillinen laskeutujaosio vikaantui. Hayabusan keskustietokone on kaatuillut. Kaiken huipuksi luotain on kokenut polttoainevuodon ja sen ionimoottorit ovat lakkoilleet.

Jaxa kuitenkin onnistui viime talven työn tuloksena kääntämään Hayabusan Maahan osuvalle radalle. Tämä on sinällään saavutus.

Kolme tuntia ennen kohtaamista luotaimen on tarkoitus irrottaa näytesäiliö. Jos kaikki käy hyvin, säiliö osuu Australian keskiosiin 13. kesäkuuta noin kello 17 Suomen aikaa.

Aiheesta Jaxan sivuilla (englanniksi)