Parker Solar Probe lähti mittaamaan Auringon lähiympäristöä

Nasan aurinkoluotain Parker Solar Probe laukaistiin onnistuneesti matkaan. Sitä kuljettanut Delta IV Heavy -kantoraketti starttasi Floridan Cape Canaveralista kello 10.31 Suomen aikaa sunnuntaina.

Parker Solar Proben päätavoite on tehdä havaintoja ja mittauksia Auringon lähiympäristön olosuhteista.

Tutkijoiden toiveena on muun muassa selventää, miten Auringon koronan lämpötila voi olla yli 300 kertaa korkeampi kuin Auringon pinnan lämpötila.

Laukaisua oli seuraamassa myös 91-vuotias astrofyysikko Eugene Parker, jonka mukaan luotain on nimetty. Luotain on ensimmäinen, jonka Nasa on nimennyt elossa olevan ihmisen mukaan. 

Parker selvitti 1950-luvulla ratkaisevasti Auringon toimintaa, esimerkiksi aurinkotuulta ja magneettikentän rakennetta.

Vaikka Delta IV Heavy on tänä vuonna ensilentonsa tehneen Falcon Heavy -kantoraketin jälkeen suurin käytössä oleva raketti, kestää luotaimen matka lopulliselle radalleen hyvin kauan.

Luotain ohittaa matkallaan Venuksen peräti seitsemän kertaa. Ohitusten avulla saadaan aluksen kiertonopeutta Auringon ympäri hidastettua, jolloin sen radan lähin piste siirtyy lähemmäksi Aurinkoa.

Ensimmäisen kerran luotain ohittaa Venuksen jo lokakuussa. Marraskuussa se käy 15 miljoonan kilometrin etäisyydellä Auringosta, mikä on jo lähempänä kuin yksikään toinen luotain aiemmin. 

Luotaimen ensimmäinen varsinainen lähiohitus päivätähdestämme tapahtuu vasta joulukuussa 2024. Luotaimen on määrä tuolloin ohittaa Aurinko 6,2 miljoonan kilometrin etäisyydeltä.

Mikäli laitteistot selviävät ohituksesta, on vuonna 2025 vuorossa neljä lähiohitusta lisää.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)