
Mars-mönkijä Opportunity on nyt enää 3 kilometrin päässä Endeavour-törmäyskraatterista.
Endeavour on halkaisijaltaan peräti 22-kilometrinen muodostelma. Optimistisesti arvioiden mönkijällä on enää 1-2 kuukauden ajomatka sen reunavallille.
Opportunityn matkamittariin tuli kesäkuun alussa 30 kilometriä täyteen. Kulkija on edennyt parhaimmillaan 150 metrin päivämatkoja. Välillä se on pysähdellyt tekemään tiedehavaintoja ja ottamaan kuvia.
Toukokuun puolivälissä Opportunity ohitti Skylabiksi ristityn pikkukraatterin, joka on vain 9 metriä halkaisijaltaan. Kohteen uskotaan syntyneen viimeisten 100 000 vuoden aikana pienen meteoroidin törmäyksestä.
Nasa julisti Opportunityn sisarkulkijan Spiritin virallisesti menetetyksi 25. toukokuuta. Viimeisen kerran siihen oltiin yhteydessä maaliskuussa 2010. Spiritin kohtaloksi koitui sen juuttuminen kiinni ja aurinkopaneelien jääminen epäedulliseen asentoon talven ajaksi.
Vaikka Opportunity on edennyt Marsissa historiallisen matkan, sillä ei vielä ole hallussaan robottimönkijän matkaennätystä toisella taivaankappaleella. Vuonna 1973 Kuuhun laskeutunut Lunohod 2 onnistui neljässä kuukaudessa ajamaan 37 kilometriä.
Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)
Avainsanat: Opportunity, Spirit, MER, Skylab-kraatteri, Lunohod 2, Endeavour, kraatteri, Mars


