Näytteenotto Ryugu-asteroidin pinnalta vaikuttaa onnistuneen

Japanin asteroidiluotain Hayabusa2 käväisi Ryugu-asteroidin pinnalla perjantaiaamuna noin kello 0.30 Suomen aikaa. Tavoitteena ollut näytteen ottaminen pinnalta on luultavasti onnistunut.

Näytteenhaun seurannan voi katsoa YouTube-videona. Operaation vaatimaa asteroidin lähestymistä harjoiteltiin aiemmin sen sujuvuuden varmistamiseksi.

Lokakuussa osoittautui, että asteroidin pinta oli huomattavasti kivikkoisempi kuin alkujaan arvioitiin. Tästä johtuen lopullinen näytteenhaun maalialue asteroidin pinnalla oli vain kolmen metrin kokoinen. Tätä voi verrata koko Ryugun läpimittaan, joka on 900 metriä. 

Luotaimen on kaikkiaan määrä hakea asteroidin pinnalta peräti kolme näytettä. Niistä kaksi on pinnalta (kuten perjantaina haettu) ja yksi syvemmältä. Näytteenottojärjestelmä ampuu pintaan pienen ammuksen, joka irrottaa pinta-ainesta keräyslaitteeseen. 

Tavoitteena on saada kerättyä 0,1-10 gramman verran asteroidin pinta-ainesta. Tarkka talteen saadun aineen määrä selviää vasta, kun näyte tutkitaan maapallolla.

Hayabusa2 laukaistiin matkaan joulukuussa 2014. Se saapui Ryugu-asteroidin luo kesäkuussa 2018. Syksyllä luotain pudotti useita pieniä laskeutujia asteroidin pinnalle.

Luotaimen on tarkoitus lähteä paluumatkalle tämän vuoden joulukuussa ja palauttaa näyte maanpinnalle joulukuussa 2020.

Aiheesta lisää Jaxa (englanniksi)