Marsmönkijä valmistautuu talvehtimaan

Nasa pysäyttää Opportunity-mönkijän paikallisen Marsin talven ajaksi.

Tämä on uutta Opportunitylle, sillä aiemmin kulkija on pystynyt jatkamaan tutkimustyötä Marsin vuoden ympäri. Nyt mönkijän tehontuotto on kuitenkin alentunut liikaa aurinkopaneelien pölyisyyden vuoksi.

"Greeley Haven" -nimen saanut talvehtimisalue tarjoaa pohjoiseen kallistuvan mäenrinteen, jossa mönkijä saa valoa enemmän kuin tasamaalla. Alue on osa 22-kilometrisen Endeavour-kraatterin länsipuolen reunavalleja.

Talven aikana Opportunity liikkuu vain parinkymmenen metrin säteellä. Sen on tarkoitus kuvata laaja panoraama ympäröivästä maisemasta sekä tutkia alueen mineraaleja. Lisäksi tutkijat toivovat pystyvänsä käyttämään sitä radiomajakkana selvitettäessä Marsin pyörimisakselin pieniä häiriöitä.

Marsin eteläisen pallonpuoliskon talvipäivänseisaus koittaa 30. maaliskuuta 2012. Opportunity palannee takaisin normaaliin toimintaansa heinäkuussa.

Kolmen kuukauden toimintaa varten suunniteltu Opportunity on toiminut jo kahdeksan vuoden ajan ja kulkenut 34,4 kilometrin matkan Marsin pinnalla. Sen kaksonen Spirit lähetti viimeiset vastaanotetut signaalinsa maaliskuussa 2010.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)