Kiinalaisluotain kuvaa Kuuta vain 15 kilometrin korkeudesta

Kiinan avaruushallinto julkaisi tällä viikolla Chang'e 2 -luotaimen ensimmäiset kuvat. Vain 15 kilometrin korkeuteen laskeutuvan ratansa ansiosta luotaimen kuvien erotuskyky Kuun pinnasta on parhaimmillaan noin 1,3 metriä.

Chang'e laukaistiin matkaan 1. lokakuuta, ja alus saapui Kuun kiertoradalle 5 vuorokautta myöhemmin. Luotaimen rataa laskettiin vähitellen matalammalle. Nyt alus kiertää lähempänä Kuuta kuin mikään aiempi luotain varsinaisena toiminta-aikanaan.

Erotustarkkuudessa kiinalaiset ovat ottaneet huiman harppauksen Chang'e 1 -luotaimeen verrattuna, joka pääsi vain 120 metrin resoluutioon.

Kiina kartoittaa luotaimellaan sopivia laskeutumispaikkoja vuodelle 2013 suunniteltua Chang'e 3 -aluksen lentoa varten. Laskeutumisalueeksi on kaavailtu Sateenkaarten lahtena tunnettua seutua. Vuonna 2017 Kiina aikoo tuoda kuunäytteen Maahan. Optimistisimpien arvioiden mukaan miehitetty kuulento voisi toteutua vuonna 2025.

Aiheesta lisää Lunar Science Institute (englanniksi)