Uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA
Tulosta sivu

Japani suunnittelee Kuuhun robottitukikohtaa

30.05.2010Sakari Nummila
Alustava suunnitelma Japanin tulevasta robottitukikohdasta. Kuva JAXA

Japani suunnittelee rakentavansa pysyvän tukikohdan Kuun pinnalle. Alustavan aikataulun mukaan asema valmistuisi noin kymmenen vuoden päästä eli vuonna 2020. Ihmisten sijaan tukikohtaa käyttäisivät kuitenkin erinäköiset aurinkovoimalla toimivat robotit.

Tukikohdan perustaminen ja sitä käyttävien robottien vieminen Kuuhun maksaa japanilaisten arvioiden mukaan yhteensä noin 1,8 miljardia euroa. Robotit pystyisivät toimimaan 100 kilometrin säteellä tukikohdasta ja tekemään tutkimuksia esimerkiksi Kuun sisäosien rakenteesta. Tämän lisäksi robotit keräisivät myös kivinäytteitä kuljetettavaksi Maahan.

Robottien jälkeen Kuuta asuttavat luultavasti myös ihmiset. Japani on jo aiemmin ilmoittanut suunnitelmistaan rakentaa miehitetty kuuasema vuonna 2030. Myös Kiina ja Intia suunnittelevat miehitettyjä kuulentoja sekä mahdollisesti myös miehitettyä kuuasemaa.

Aiheesta lisää Universe Today -uutissivustolla (englanniksi)

Avainsanat: Kuu, Robotti, Tukikohta, Japani

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!