Jäähyväiset Philaelle - illalla saadaan todennäköisesti laskeutujan viimeiset mittaukset

[Päivitetty 16.40] Rosetta-luotaimen Philae-laskeutujan akkujen varastoima energia alkaa loppua eikä se saa tarpeeksi auringonvaloa toiminnan jatkamiseen. Tutkijat odottavat, että viimeinen data saataisiin vastaanotettua tämän illan ja seuraavan yön aikana.

Yksi jännittävimmästa vielä odotettavissa olevasta datasta on porausnäytteen tulokset. Pora käynnistettiin viime yönä ja Rosettan odotetaan ottavan vastaan Philaen lähettämä data tänä iltana.

"Tällä hetkellä yritämme löytää laskeutujan Rosettan kuvista ja priorisoimme viimeisen energian käyttämistä", kertoo Matt Taylor Rosettan tiimistä.

Koska Philae päätyi varjoisalle alueelle, sitä on vaikea löytää Rosettan ottamista kuvista. Laskeutuja kuvasi ympäristönsä, mutta se näkee paikastaan vain kymmenien metrien päähän.

"Olemme huono-onnisesti nurkassa kivien ympäröimänä", myöntää Valentina Lommatsch lennonjohtotiimistä.

Laskeutuja saa yhdelle aurinkopaneelilleen valoa 1,3 tunnin ajan ja kahdelle muulle paneelilleen parikymmentä minuuttia per komeetan 12 tunnin pyörähdys. Laskeutujan tavoite oli 5-6 tuntia valoa per pyörähdys.

Akuston loppumisen jälkeen laskeutujan odotetaan kylmenevän niin, ettei se pysty enää edes lämmittämään akustoaan tarpeeksi niiden toimimiseen eikä valoteho riitä päätietokoneen uudelleenkäynnistykseen.

"On silti mahdollista, että komeetan tullessa lähemmäksi Aurinkoa Philae vielä joskus herää, tämä voisi tapahtua ensi vuoden elokuussa. Pitäkää sormenne ristissä", Lommatsch sanoo.

Yleisö kyseli tutkijatiimiltä esimerkiksi sitä, miksi laskeutujaa ei oltu varustettu auringonvalosta riippumattomalla ydinparistolla, jollaisia monet Nasan luotaimet käyttävät.

"Ydinparistoihin liittyy monia ongelmia, plutoniumin turvallisuus etenkin laukaistaessa sekä politiikka", vastasi laskeutujan johtaja Stefan Ulamec. Eurooppa ei ole myöskään kehittänyt niihin tarvittavaa teknologiaa missään vaiheessa.

Perjantain tiedotusvideo verkossa