Tähdet ja avaruus -lehden uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

Dawn ohittaa tänään Marsin

17.02.2009Mikko Suominen
Dawn tekee tiistaina lähiohituksen Marsista. Taiteilijan kuvassa aikaa lähimmästä ohituksesta on kulunut puolitoista tuntia. Lähimmillään luotain käy 500 kilometrin etäisyydellä planeetan pinnasta. Kuva Celestia

Asteroideja tutkimaan matkalla oleva Dawn-luotain ohittaa tänään Marsin noin 500 kilometrin etäisyydeltä planeetan pinnasta. Lähiohituksen avulla luotain kiihdyttää vauhtiaan ja muuttaa rataansa, jotta se tavoittaa Vesta-asteroidin elokuussa 2011.

"Ilman gravitaatioapua lento olisi ollut liian kallis toteuttaa, jopa otettaessa huomioon ionimoottorin huippuhyvän suoritustehon", kommentoi Dawnin projekti-insinööri Marc Rayman.

Lisävauhtia ei saada aivan ilmaiseksi, sillä Mars hidastaa vastaavasti vauhtiaan luotaimen kiihdyttäessä omaansa. Planeetan massa on kuitenkin niin valtava, että sen paikka muuttuu ohituksen vaikutuksesta vain atomin paksuuden verran vuodessa.

Dawn laukaistiin matkaan syyskuussa 2007 ja sen on määrä tutkia kahta asteroidivyöhykkeen massiivisinta kappaletta, asteroidi Vestaa (2011-2012) sekä kääpiöplaneetta Cerestä (2015). Luotaimen ionimoottori mahdollistaa normaaleja rakettimoottoreita huomattavasti suuremman hyödyn käytettyä polttoainekiloa kohti.

Lue lisää Nasan sivuilta (englanniksi)
Dawn-luotaimen sivut (englanniksi)

Avainsanat: Dawn, Mars, Marc Rayman

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!