Tähdet ja avaruus -lehden uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

Wild 2 -komeetan sisällä on ollut nestemäistä vettä

10.04.2011Sakari Nummila
Taiteilijan näkemys Wild 2 -komeetasta ja siitä lähtevistä suihkuista. Kuva Nasa / JPL-Caltech

Uuden tutkimuksen mukaan monien pyrstötähtien sisällä on luultavasti ollut suuri määrä nestemäistä vettä.

Löytö tehtiin pölyhiukkasista, jotka Stardust-luotain keräsi vuonna 2004 Wild 2 -komeetasta. Hiukkaset saatiin maapallolle Utahin osavaltioon tammikuussa 2006 laskeutuneen näytekapselin mukana.

"Nykyinen käsitys on viitannut siihen, että komeettojen sisälle ei ole voinut muodostua nestemäistä vettä", kertoo Dante Lauretta Arizonan yliopistosta. Pyrstötähdet muodostuvat suurelta osin vedestä, mutta avaruuden kylmyyden takia niiden sisusten on ajateltu pysyneen aina jäässä.

Wild 2 -komeetan näytteestä löytyi kuitenkin sulfidimineraaleja, joiden syntyminen on vaatinut paitsi nestemäistä vettä, myös 50-200 celsiusasteen lämpötilan.

"Jossain vaiheessa historiaansa tällä komeetalla on täytynyt olla nestemäisen veden täyttämiä taskuja", raportoi tutkimusta johtanut Eve Berger Arizonan yliopistosta.

Aiheesta lisää Arizonan yliopisto (englanniksi)

Avainsanat: Eve Berger, Wild 2, Dante Lauretta , komeetta, pyrstötähti, nestemäinen vesi

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!