Uusi verkkosivu kertoo ajankohtaisista asteroidiohituksista

Asteroidien lähiohituksien uutisointiin on perustettu uusi, suurelle yleisölle suunnattu verkkosivu. Daily Minor Planet eli "Päivittäinen pikkuplaneetta" mukailee nimessään Teräsmies-sarjakuvan sanomalehteä Daily Planetia.

"Suurin osa ihmisistä ei ymmärrä, miten usein asteroidien ohilentoja tapahtuu", kuvailee Minor Planet Centerin johtaja Matt Hollman. "Haluamme Daily Minor Planetin sivistävän lukijoita viihdyttävällä tavalla, jotta ensi kerralla nähdessään tuhoa ennustavan ison otsikon he tietävät, mistä tarkistaa faktat."

Esimerkiksi tänä aamuna maapallon ohitti asteroidi 2012 BO11 42-kertaiselta Kuun etäisyydeltä. Asteroidin halkaisijaksi arvioidaan 17-38 metriä. Ohitusnopeus oli yli 11 kilometriä sekunnissa. Vain kolme vuorokautta sitten 26-53 metrin kokoiseksi arvioitu 2016 QL44 puolestaan ohitti Maan vain 3,6-kertaiselta Kuun etäisyydeltä.

Sivua ylläpitävät Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin alaisen Minor Planet Centerin tutkijat sekä Oracle-yhtiön vapaaehtoiset. Uutiset voi tilata itselleen myös sivuston sähköpostilistalta.

Myös Nasa panostaa vahvasti Maan lähiasteroideihin. Nasan NEO-sivustolta löytyy uutisia, tilastoja ja ratakaavioita lähiasteroideista. Lisäksi Nasa suunnittelee pienasteroidin hakemista Kuun lähelle astronauttien tutkittavaksi ensi vuosikymmenen aikana.

Aiheesta lisää CfA (englanniksi)