SOHO-luotaimen kuvista paljastui 4 000. komeetta – löytäjänä harrastaja

Maan ja Auringon väliin sijoitettu SOHO-luotain tähystää jatkuvasti kotitähteämme. Usein kuvista paljastuu aiemmin tuntemattomia pyrstötähtiä. Nyt SOHOn komeettalöytöjen määrä on kasvanut jo 4 000:een.

"Minusta tuntuu hyvin onnekkaalta löytää SOHOn 4 000. komeetta. Vaikka tiesin kokonaismäärän lähestyvän 4 000 komeettaa, en ajatellut, että tästä auringonhipojasta tulisi se", sanoo kohteen kuvasta tunnistanut Trygve Prestgard.

Prestgard on harrastaja, joka on tutkinut kuvia osana Nasan rahoittamaa kansalaistiedeprojektia. Hän on löytänyt SOHOn ja STEREO-luotainten kuvista jo 120 komeettaa.

Kansalaistiedeprojektin johtaja Karl Battams kertoo siitä uudella videolla.

Noin 85 prosenttia SOHOn kuvista löydetyistä pyrstötähdistä kuuluu Kreutzin komeettaperheeseen, jonka jäsenet ovat auringonhipojia toisiaan läheisillä radoilla. Ne kaikki saattavat olla peräisin samasta alkuperäisestä kappaleesta.

SOHO laukaistiin avaruuteen jo vuonna 1995. Se on yksi pitkäaikaisimmista yhä toiminnassa olevista avaruusluotaimista. Kertaalleen luotain melkein menetettiin teknisen ongelman vuoksi vuonna 1998.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)