Miljardöörit lähtevät rahoittamaan avaruuden luonnonvarojen hyödyntämistä

Uusi Planetary Resources -yhtiö aikoo aloittaa avaruuden luonnonvarojen hyödyntämisen. Yhtiön takana ovat Googlen Larry Page ja Eric Schmidt, elokuvaohjaaja James Cameron, Microsoftissa toiminut Charles Simonyi sekä useat muut sijoittajat.

Varsinainen yksityiskohtainen julkistus yhtiöstä on luvassa ensi tiistaina. Silloin paljastetaan "uusi avaruushanke, jonka tarkoituksena on auttaa turvaamaan ihmiskunnan vauraus".

Yhtiön johtohenkilöistä löytyy myös Peter H. Diamandis, joka ideoi ja johti avaruusturismiin tähtäävän X-Prize-kilpailun. Virgin Galactic valmistelee parhaillaan turistien "avaruushyppyjä" tekevää alustaan, joka perustuu kilpailun voittaneeseen SpaceShipOne-alukseen.

Pelkästään pääasteroidivyöhykkeen metallien arvon maailmanmarkkinahinnoilla arvioidaan olevan noin 100 miljardia euroa per maapallon asukas. Toistaiseksi avaruusjärjestöt ovat keskittäneet toimintansa aurinkokunnan tieteelliseen tutkimiseen eikä sen luonnonvarojen hyödyntämisen teknologioihin.

Ensivaiheessaan yhtiö tähtää todennäköisesti etenkin asteroidien luonnonvarojen kartoittamiseen ja robottiluotainlentoihin, mutta myöhemmin myös miehitettyihin lentoihin asteroideille.

Tähdet ja avaruus -lehdessä 3/2012 kerrotaan Kuun luonnonvarojen kaupallisesta hyödyntämisestä.