Hubble kuvasi komeetan hajoamisen

Tammikuussa 2016 Hubble-avaruusteleskooppi seurasi kolmen päivän ajan hajoavaa komeettaa. Kuvissa erottuu emäkappaleen lisäksi 25 rakennuksen kokoluokkaa olevaa murikkaa.

Kahden japanilaisen tähtiharrastajan vuonna 2010 löytämä 332P/Ikeya-Murakami osoittautui Hubblen tarkoissa otoksissa luultua pienemmäksi. Sen koko on vain puolen kilometrin luokkaa. Irroneet kappaleet vastaavat neljää prosenttia komeetan massasta ja ne ovat sirottuneet 5000 kilometrin pituiselle linjalle etääntyen toisistaan kävelyvauhtia.

Laskelmien perusteella pienempiä osasia on havaittavissa kuitenkin epätavallisen vähän, sanoo David Jewitt Kalifornian yliopistosta. "Tämä viittaa siihen, että ne kuluvat pois muutamassa kuukaudessa emäkappaleesta lähdön jälkeen. Me arvelemme näiden pikkukavereiden eliniän olevan lyhyt."

Tutkijat uskovat pyrstötähden koon vaikuttaneen kappaleiden irtoamiseen. Auringon lämmön kirvoittamat kaasu- ja pölysuihkut ovat pistäneet pienen komeetan pyörimään nopeasti, mikä on lähettänyt matkoihinsa löyhemmin kiinni olevan materiaalin.

Komeetta on alkujaan lähtöisin Neptunuksen radan takana olevalta Kuiperin vyöhykkeeltä. Neptunuksen aikaansaama painovoimahäiriö sai sen kurvaamaan aurinkokunnan sisäosiin ja lopulta Jupiter vangitsi sen nykyiselle kuuden vuoden radalle.

Tähtitieteilijät arvioivat, että 332P kestää kasassa vielä noin 25 matkaa Auringon ympäri. "Se tulee katoamaan 150 vuodessa", sanoo Jewitt.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)