Ensimmäinen aurinkokunnan siirtolaisasteroidi tunnistettiin

Ensimmäinen muualta tullut ja aurinkokuntaan asettunut asteroidi on tunnistettu. Kohde nimeltä 2015 BZ509 kiertää aurinkoa keskimäärin Jupiterin etäisyydellä.

Asteroidi 2015 BZ509 erottuu asteroidien enemmistöstä siinä, että se kiertää Aurinkoa vastakkaiseen suuntaan kuin planeetat. Sen niin kutsuttu inklinaatio on 163 astetta eli ratataso on 17 asteen kulmassa Maan ratatasoon nähden.

"Miten tämä asteroidi päätyi liikkumaan tähän suuntaan on ollut tähän asti arvoitus", selittää tutkimusta johtanut Fathi Namouni. "Mikäli se olisi peräisin aurinkokunnasta, olisi sen täytynyt periä sama kiertosuunta alkuperäisestä kaasun ja pölyn kiekosta."

Tutkijat simuloivat 2015 BZ509:n rataa menneisyydessä ja tulivat siihen tulokseen, että se on kiertänyt Aurinkoa jo erittäin pitkään. Karkeasti kolmen kilometrin kokoinen asteroidi on lukkiutunut Jupiterin kiertoaikaan ja se käy lähimmillään 3,2 ja kauimmillaan 7,1-kertaisella Maa-Aurinko-etäisyydellä Auringosta.

"Asteroidien siirtolaisuus toisista tähtijärjestelmistä tapahtui, kun Aurinko muodostui tiheässä tähtijoukossa. Siellä jokaisella tähdellä oli omat planeettansa ja asteroidinsa", kuvailee tutkimuskeen osallistunut Helena Morais. "Toisten tähtien läheisyys ja planeettojen vetovoima auttaa silloin poistamaan planeettakunnasta ja nappaamaan toisilta tähdiltä asteroideja."

Viime syksynä otsikoihin nousi aurinkokunnan läpi viilettänyt 'Oumuamua. Se kuitenkin tuli ja lähti suurella nopeudella.

Aurinkokunnasta tunnetaan nykyään 774 880 pienkappaletta. Todennäköisesti moni muukin asteroidi on peräisin muualta, mutta ne eivät erotu yhtä helposti kuin 2015 BZ509.

Aiheesta lisää Royal Astronomical Society (englanniksi)