Ceres-kääpiöplaneetan pinta-aineesta jopa puolet on vesijäätä

Nasan Dawn-luotaimen kuvista on analysoitu Ceres-kääpiöplaneetan pinnan rakennetta. Tutkittujen maanvyöryjen perusteella arvioidaan, että pintakerrosten aineesta peräti 10-50 prosenttia on vesijäätä.

"Maanvyöryjen esiintymispaikat tukevat näkemystä, että Cereksen pinta-aines on jään ja kiven sekoitusta. Suurin jääpitoisuus on lähellä kääpiöplaneetan napoja", kertoo tutkimusta johtanut Britney Schmidt Georgia Institute of Technologysta.

Maanvyöryjä löytyi kraatterien reunoilta runsaasti. Niitä esiintyi lähes joka kolmannella isolla kraatterilla. Vastaavanlaisia jääpitoiseen pinta-ainekseen liittyviä vyöryjä on havaittu myös maapallolla ja Marsissa.

Vastaavia vyörymiä ei havaittu Vesta-asteroidilla, jota Dawn kiersi vuosina 2011-12. Vestan arvioidaan olevan hyvin kuiva kappale ainakin pintakerrostensa osalta.

Jääpitoisuuden varmistuminen tekee Cereksestä entistä kiinnostavamman paitsi tiedenäkökulmasta, myös taivaankappaleen asutettavuuden puolesta.

Vesijää on yksi avaruuden arvokkaimmista luonnonvaroista, sillä siitä saadaan tehtyä esimerkiksi happea ja vettä miehistöille sekä rakettipolttoainetta jatkolentoja varten.

Läpimitaltaan 950-kilometrisen Cereksen pintalämpötila on keskimäärin -100 celsiusastetta. Kääpiöplaneetta kiertää Aurinkoa 2,6-3 kertaa kauempana kuin maapallo.

Dawn-luotain on ollut Cereksen kiertoradalla maaliskuusta 2015 lähtien. Se kävi matalimmillaan vain 375 kilometrin korkeudessa, mutta luotaimen rata on sen jälkeen vähitellen nostettu 20 000 kilometriin.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)