BBC: ullakolta löytyi 4,5 miljardia vuotta vanha meteoriitti
Aiemmin tässä kuussa BBC uutisoi, että Ranskasta on löytynyt 4,5 miljardia vuotta vanha meteoriitti. Omistaja oli säilönyt erikoista kiveä laatikossa ullakollaan vuosien ajan.
Pariisin Luonnontieteellisen museon mukaan kyseessä on CM2-tyypin meteoriitti. "Se kuuluu samaan harvinaiseen ryhmään kuin Suomen Kivesvaara", emeritus professori Martti Lehtinen Ursan tulipallotyöryhmästä kertoo. "Etelämantereen ulkopuolelta niitä on löydetty vain muutamia kymmeniä."
CM2-meteoriitit ovat erittäin vaikeita tunnistaa tavallisista kivistä. Niitä on saatu talteen lähinnä Etelämantereelta, jossa kiven löytäminen jäätiköltä kertoo heti taivaallisesta alkuperästä.
Nyt löytöpaikan mukaan Pariisiksi ristitty meteoriitti ja Suomesta vuoden 1969 paikkeilla löydetty Kivesvaara ovat siis poikkeuksellisia onnistumisia. Kivesvaaran onnistui määrittämään meteoriitiksi geologi Kari A. Kinnunen vuonna 1980.
Pariisin kivi oli kuulunut ranskalaiselle virkamiehelle, joka oli valvonut siirtomaiden kaivoksia. Meteoriitti on saattanut alun perin löytyä Togossa tai Kamerunissa. Kuolinjäämistön huutokaupan jälkeen murikka lojui seitsemän vuotta ullakolla, kunnes se ymmärrettiin viedä tutkittavaksi.
Pariisin meteoriitin tutkimustulokset julkaistaan Meteoritical Bulletin -lehdessä.
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
