
Asteroidivyöhykkeeltä löytynyt x-kirjainta muistuttava muodostelma on syntynyt kahden asteroidin törmäyksessä. Hubble-avaruusteleskoopin juuri julkaistut tulokset varmistivat asian lopullisesti.
Tutkijoiden mukaan pienempi törmääjä oli läpimitaltaan noin 3-5 metriä. Kaksikko iskeytyi toisiinsa suunnilleen 18 000 kilometrin tuntinopeudella. Pienempi kohde tuhoutui täysin, ja myös osa suuremman kappaleen aineesta höyrystyi. Havaintojen tekoa johtanut David Jewitt Kalifornian yliopistosta laskee törmäyksen voiman vastanneen pienen atomipommin räjähdystä.
Oudot vanat havaittiin ensimmäisen kerran tammikuussa. Vaikka jo tuolloin asteroidien arveltiin liittyvän tapaukseen, monet yksityiskohdat olivat epävarmoja.
"Ajattelimme, että tapahtuma oli juuri sattunut", Jewitt kertoo. "Oletimme jäänteiden leviävän kranaatista lentävien sirpaleiden tavoin nopeasti ympäriinsä. Ryntäsimme siis hakemaan Hubblelta aikaa jälkiseurausten tarkkailemiseen. Havaitsimme kuitenkin, että kohde laajenee erittäin, erittäin hitaasti. Laajeneminen ei alkanut viikko sitten, vaan lähes vuotta ennen [ensimmäistä] tammikuun havaintoamme."
Aiheesta lisää Hubblen sivuilla (englanniksi)
Avainsanat: asteroidi, Hubble, David Jewitt, asteroiditörmäys


