Viikon Mars-kuva esittää kraatteria kraatterin sisällä

Oheinen kuva on yksi HiRISE-ryhmän tällä viikolla julkaisemasta kuudesta Mars-kuvasta. Kuva on otettu lähellä punaisen planeetan päiväntasaajaa sijaitsevan Schroeter-kraatterin alueelta.

Schroeter-kraatterin halkaisija on huimat noin 300 kilometriä. Kuvassa näkyvä muodostelma ei kuitenkaan ole koko Schroeter, vaan vain osa tämän sisällä olevasta paljon pienemmästä ja nuoremmasta kraatterista.

Kraatterin terävä reuna kertoo sen olevan suhteellisen nuori arpi planeetan pinnalla. Kraatterin sisälle on kuitenkin ehtinyt jo muodostua dyynejä (kuvan oikeassa yläkulmassa), joten aivan tuoreesta iskusta ei voi olla kyse.

Schroeterin sisältä on löydetty monia muitakin kraattereita, mutta suurin osa näistä on ikänsä vuoksi paljon kuluneemmassa kunnossa. Koska nämä pienemmät kraatterit ovat pakostakin syntyneet Schroeterin jälkeen, voidaan niiden lukumäärän avulla arvioida Schroeterin ikää.

Kuvasta enemmän HiRISEn sivuilla (englanniksi)