Venuksen tulivuoritoiminnasta saatiin uusia todisteita

Venus Express -luotain on paljastanut tähän asti selvimmät merkit Venuksen pinnan tulivuoritoiminnasta. Laavan uskotaan virranneen planeetan pinnalla viimeisten 250 000 vuoden aikana. Science-lehdessä julkaistu tutkimus viittaa siihen, että Venuksen pinnalla voi esiintyä laavavirtoja vielä nykyäänkin.

"Venuksen geologinen menneisyys on ollut pitkään mysteeri", kertoo Sue Smrekar Nasan Jet Propulsion Laboratorysta. "Aiemmat luotaimet antoivat meille vinkkejä vulkaanisesta toiminnasta, mutta emme pystyneet tietämään, miten kauan sitten sitä esiintyi. Nyt löysimme pinnalta vahvoja todisteita tuoreista purkauksista."

Havainnot perustuvat VIRTIS-infrapunaspektrometrin mittauksiin. Tulivuoria ympäröivän alueen poikkeava säteilymäärä kertoo erilaisesta koostumuksesta. Muodostumia pidetään suhteellisen tuoreina, sillä pinnan erot katoavat pitkien aikojen kuluessa.

Kaikkia mittauksia hankaloittaa Venuksen paksu kaasukehä pilvineen, joka tutkijoiden mukaan vastaa "katsomista huuruisen lasin läpi".

Venuksen pinnalta tunnetaan vain noin tuhat kraatteria, mikä on suhteellisen vähän. Osan kraattereista uskotaan peittyneen laavavirtausten alle. Uudet tulokset viittaavat siihen, että pienehköjä tulivuorenpurkauksia on esiintynyt pitkän ajan kuluessa sen sijaan, että Venuksella olisi esiintynyt ajoittain koko planeetan kattavia laavakenttiä.

Aiheesta ESAn sivuilla (englanniksi)

Saksan avaruusjärjestön uutinen (englanniksi)