"Analyysimme mukaan [sääilmiöiden] dynamiikka jää ohueen sääkerrokseen, jonka paksuus on noin 1100 kilometriä", kuvailee William Hubbard Arizonan yliopistosta. "Tämä on yläraja syvyydelle, joten on mahdollista, että planeettojen kaasukehä lakkaa liikehtimästä jo sitä matalammallakin."

Aurinkokuntamme kahta ulommaista kaasuplaneettaa on tutkittu läheltä vain Voyager 2 -luotaimella, joka ohitti ne vuosina 1986 ja 1989.

Voyager 2 havaitsi molemmilla planeetoilla suihkuvirtauksia ja nopeasti liikkuvia myrskyilmiöitä. Koska alus ei pystynyt luotaamaan planeettojen syvyyksiä, rajoittuivat havainnot lähinnä pinnalle. Lisäksi pystyttiin hyödyntämään luotaimen ohitusten nopeusanalyysejä paljastamaan painovoimakenttien yksityiskohtia.

Mallinnuksessa tutkijat syöttivät erilaisia skenaarioita tietokonesimulaatioihin ja vertasivat niiden seurauksia Voyager 2:n dataan. Hubbardin mukaan syvälle ulottuvat sääilmiöt aiheuttaisivat selviä merkkejä planeettojen painovoimakenttiin.

Uranus on halkaisijaltaan noin 51 000 kilometriä ja Neptunus noin 49 500 kilometriä. Planeetat ovat kooltaan noin nelinkertaisia Maahan nähden. Koostumuseroista kertovat jo planeettojen keskitiheydetkin, Uranuksella 1,3 kertaa veden tiheys ja Neptunuksella 1,7 kertaa veden tiheys.

Aiheesta lisää University of Arizona (englanniksi)