Tutkijat mallinsivat Marsin ja Venuksen äänimaailmat
Vaikka monet luotaimet ovat matkanneet muille taivaankappaleille, näiden vieraiden maailmojen äänimaisemaa ei ole onnistuttu kuuntelemaan. Nyt Southamptonin yliopiston tutkijat ovat mallintaneet, millaisilta kuulostaisivat muun muassa Venuksen salamat, Marsin tuulenpyörteet ja Saturnuksen kuun Titanin jäätulivuoret.
"Olemme vakuuttuneita laskuistamme", väittää Tim Leighton Southamptonin yliopistosta. "Olemme olleet tiukkoja fysiikan kanssa ottaen huomioon kaasukehän, paineen ja nestedynamiikan."
Leightonin mukaan esimerkiksi Venuksessa ihmisen puhe olisi paljon matalampaa.
"Tämä johtuu planeetan tiheästä kaasukehästä, jonka takia äänihuulet värähtelevät paljon hitaammin. Äänen nopeus on Venuksen kaasukehässä kuitenkin paljon suurempi kuin maapallolla, ja se hämäisi aivojamme niiden tulkitessa äänilähteen kokoa. Kun kuulemme ääntä Venuksessa, luulemme puhujan olevan pieni, mutta omaavan syvän bassoäänen. Venuksessa ihmiset kuulostaisivat bassosmurffeilta."
Aiheesta lisää Southamptonin yliopisto (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
