Tähdet ja avaruus -lehden uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

Tutkijat ennustavat uuden planeetan löytyvän 10 vuoden sisällä

29.02.2008Sakari Nummila
Kuvassa punaisella on merkitty tutkijoiden arvio mahdollisen tuntemattoman planeetan radasta. Arvio perustuu tietokonemalleihin. Kuva Patryk Sofia Lykawka

Kaukana aurinkokuntamme ulkolaidalla on suurella todennäköisyydellä noin puolen maapallon massainen planeetta. Näin väittävät japanilaisen Kobe-yliopiston tutkijat. "Jos tutkimuksia jatketaan laajassa mittakaavassa, planeetta luultavasti löydetään alle kymmenessä vuodessa", tutkija Tadashi Mukai kertoo.

Tuoreet tulokset perustuvat tietokonesimulaatioihin, joiden avulla mallinnettiin suurten planeetta-alkioiden kehittymistä ja planeettojen siirtymistä nykyisille paikoilleen. Tuntemattoman planeetan avulla selittyisivät etenkin Neptunuksen takaa löydettyjen kappaleiden radat.

Planeettojen vaelluksena tunnettuna aikakautena tämä tuntematon kohde olisi voinut siirtyä kaukana olevalle kaltevalle radalle. Simulaatioiden perusteella planeetan rata Auringon ympäri kestää jopa tuhat vuotta. Planeetan koon on arvioitu olevan 30-70 prosenttia Maan massasta.

Osa tutkijoista on jo pitkään arvellut, että oman aurinkokuntamme ulkolaidoilla saattaisi lymytä planeetan kokoisia kappaleita, jotka ovat muodostuneet samaan aikaan aurinkokunnan sisäosien planeettojen kanssa. Japanilaisen ryhmän tutkimus antaa myös ennusteita, jotka voidaan tulevaisuudessa varmistaa tai hylätä havaintojen avulla.

Aiheesta lisää Tähdet ja avaruus -lehdessä 3/2008.

Avainsanat: Tadashi Mukai, Kuiperin vyöhyke

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!