Tutka paljasti hautautuneita marsilaisia vesiuomia

Marsin hautautuneista vesiuomista on ensimmäistä kertaa onnistuttu rakentamaan kolmiulotteinen kartta. Tulokset julkaistiin Science Express -lehdessä.

Nykyisin naapurimme on kylmä autiomaa. Pinnalla näkyvät uomat kuitenkin kertovat, että punainen planeetta on kokenut useampia jättiläismäisiä tulvia. Monet tulvavesien kovertamista kouruista ovat myöhemmin peittyneet esimerkiksi tulivuorista tulleen laavan alle.

Nyt tutkijat ovat päässeet näkemään Mars Reconnaissance Orbiter -luotaimen tutkan avulla Marsin pinnan alle hautautuneita uomia. Yllättäen muodostelmat paljastuivat vähintään 70 metriä syviksi. Näin ollen ne ovat kaksi kertaa luultua syvempiä ja vettä on täytynyt virrata alueella paljon aiempia arvioita enemmän.

Uomat näyttävät myös muodostuneen kahden erillisen tulvan myötä, kun mahdollisesti tulivuoritoiminnan lämmittämä vesi on purkautunut syvältä planeetan sisuksista sen pinnalle. Uomien uskotaan syntyneen viimeisten 500 miljoonan vuoden sisällä. (Marsin vedestä kerrotaan enemmän Tähdet ja avaruus -lehdessä 3/2013)

Aiheesta lisää JPL (englanniksi)