Tähdet ja avaruus -lehden uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

Titanin sateet varmistuivat

17.07.2009Sakari Nummila
Cassini-luotaimen kuva Titanin kaasukehän eri kerroksista. Kuva Nasa

Saturnuksen suurimmassa kuussa Titanissa sataa metaania. Aiemmin asiasta ei ole pystytty olemaan täysin varmoja, mutta tällä viikolla julkaistu tutkimus on sulkenut muut selitysvaihtoehdot pois.

Titanin sateiden olemassa oloa on arvuuteltu aina siitä asti, kun 1980-luvulla Voyager-luotain havaitsi kuun kääriytyneet paksuun metaanikaasuvaippaan. Titanin lämpötila on lähellä pistettä, jossa metaani voi esiintyä nesteenä, kaasuna tai jäänä. Useat teoreettiset mallit ennustivatkin säännöllisiä metaanisateita.

Titanin sateista onnistuttiin tekemään suoria havaintoja vasta vuonna 2007. Havaintoja kritisoitiin liian aikaisiksi, sillä tulokset pystyttiin selittämään myös muilla tavoilla. Nyt julkaistu tutkimus vie kuitenkin pohjan vaihtoehtoisilta selityksiltä.

Vielä ei silti tiedetä, ehtivätkö metaanipisarat kuun pinnalle asti. Voi nimittäin olla, että pisarat höyrystyvät uudelleen jo putoamisen aikana.

Titanin sateista julkaistu uusi tutkimus (englanniksi)

Avainsanat: Titan, Metaani, Kaasukehä, Ilmakehä, Sade, Saturnus

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!