Titan-kuusta paljastui pullistumakumpu ja järvialtaita
Cassini-luotain on löytänyt Saturnuksen Titan-kuusta erikoisen pyöreähkön kummun. Sen pinnalla näkyy halkeamia, joiden ulkonäkö tuo mieleen uunissa kohoavan ja rapeutuvan sämpylän pinnan. Samanlaisia pinnanmuotoja on löytynyt aiemmin Venuksesta.
"Uudenlainen pinnanmuoto osoittaa Titanin yllättävän meidät jopa Cassinin kahdeksan vuoden havaintojen jälkeen", kuvailee Rosaly Lopes Cassinin tutkatiimistä. "Sämpylän pintaa muistuttava pinnanmuoto saattaa muistuttaa syntytavaltaan maapallon lakkoliittiä, jossa alhaalta tunkeutuva magma täyttää maakerrosten välin ja luo kummun."
Luotaimen toinen tutkalöytö liittyy Titanin etelänavan kuivuneisiin järvialtaisiin. Suurin löydetty allas viittaa siihen, että järven koko on suurimmillaan ollut noin 475 x 280 kilometriä eli noin kolmannes Suomen pinta-alasta. Nykyään altaan pohjalla on metaania ja etaania sisältävä pienempi järvi. Todennäköisesti allas on ollut täynnä nestettä alle 50 000 vuotta sitten.
Titanin pohjoisnavan alueen suurin sisämeri Kraken Mare on pinta-alaltaan hieman Suomea suurempi. Tutkijat uskovat, että pitkäkestoiset syklit siirtävät Titanin järvien nestettä sen pallonpuoliskojen välillä.
Aiheesta lisää JPL (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
