Titan-kuun pintaa hakkaa raju myrskysade kerran 30 vuodessa

Pitkään on uskottu, että äärimmäisen rankat sademyrskyt muovaavat hyvin harvoin Titanin pintaa. Uuden tutkimuksen mukaan voimakkaita sateita tapahtuu oletettua useammin. 

Titan on suurin Saturnuksen yli kuudestakymmenestä kuusta. Jo pitkään on tiedetty, että kuussa riehuu ajoittain voimakkaita sademyrskyjä.

Nämä myrskyt ovat suhteellisen harvinaisia. Nature Geoscience -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan niitä tapahtuu kerran Titanin vuodessa, mikä vastaa yli 29 maapallon vuotta.

Harvinaisuudestaan huolimatta uusi tulos on selvästi enemmän kuin tähän asti on uskottu.

"Olisin luullut, että nämä ovat kerran vuosisadassa ilmeneviä tapahtumia, jos edes niin usein", paljastaa Jonathan Mitchell UCLAsta. "Joten tämä on melkoinen yllätys."

Sademyrskyt luovat massiivisia tulvia. Titanin taivaalta ei kuitenkaan sada vettä, vaan metaania, joka pystyy olemaan nestemäisessä olomuodossa kuussa vallitsevan hyisen kylmyyden ansiosta.

“Voimakkaimmat metaanimyrskyt tuottavat ilmastomallimme mukaan vähintään 30 senttimetriä sadetta päivässä, mikä on melko lähellä sitä, mitä näimme hurrikaani Harveyn tekevän tänä kesänä Houstonissa”, Mitchell selittää.

Aiheesta lisää UCLA (englanniksi)