Titan-kuun 400 kilometriä pitkä joki valokuvattiin
Saturnusta kiertävä Cassini-luotain on ottanut tähän mennessä tarkimmat kuvat joesta toisen taivaankappaleen pinnalla.
Noin 400 kilometriä pitkä, todennäköisesti metaania ja etaania kuljettava joki laskee Saturnuksen Titan-kuun pinnalla olevaan järveen. Tutkakuvan tarkkuuden ansiosta tutkijat pystyvät ymmärtämään Titanin nestekiertoa entistä paremmin.
"Joessa erottuu lyhyitä paikallisia mutkia", kuvailee Cassini-tiimin jäsen Jani Radebaugh. "Joen suhteellinen suoruus kuitenkin viittaa siihen, että se seuraa kuun pinnan siirroshalkeamaa, kuten muutkin Titanin kuvatut joet."
Radebaughin mukaan siirroksen löytäminen ei tarkoita, että Titanissa olisi laattatektoniikkaa. Titanin peruskalliona toimivan vesijään halkeamat voivat kuitenkin olla tärkeässä roolissa allasten ja järvien syntymisessä.
Joki on saanut tutkijoilta lempinimen Mini-Niili, koska se muistuttaa Niiliä muodoltaan. Pituudeltaan se on kuitenkin vain kymmenesosa Niiliin verrattuna. Joki laskee Ligeia Mare -järveen, joka on yksi kolmesta suuresta järvestä Titanin pohjoisella napa-alueella.
Ligeia Mare on pisimmältä sivultaan noin 500 kilometriä pitkä ja pinta-alaltaan noin kolmasosa Suomeen verrattuna. Sen ympäriltä löytyy useita muitakin jokia. Titanin suurin järvi, Kraken Mare, on pinta-alaltaan hieman Suomea suurempi.
Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
