Saturnuksen vyöt saavat värinsä vesisateesta
Uusi tutkimus paljastaa Saturnuksen jäisten renkaiden vuorovaikuttavan planeetan kanssa luultua enemmän. Renkaista irtoavan veden arvioidaan kulkeutuvan planeetan magneettikentässä. Osuessaan Saturnuksen kaasukehään vesi-ionit aiheuttavat planeetan pinnan vöiden värierot.
Tutkimus aiheesta ilmestyy tämän viikon Nature-lehdessä.
"Saturnus on ensimmäinen planeetta, jolta on löydetty merkittävää vuorovaikutusta kaasukehän ja rengasjärjestelmän välillä", kuvailee James O'Donoghue Leicesterin yliopistosta.
Saturnuksen renkaista irtoavan veden on ehdotettu aiemminkin aiheuttavan värieroja planeetan pinnalla. Hypoteesi perustui Voyager-luotainten havaintoihin 1980-luvun alussa. Nyt julkaistussa, paljon vahvemmassa todistusaineistossa olivat ratkaisevassa asemassa infrapunahavainnot, jotka tehtiin Havaijilla sijaitsevalla Keck-observatoriolla.
Saturnuksen renkaat eivät luultavasti ole kovin vanhat aurinkokunnan mittapuulla. Todennäköisesti ne syntyivät pienen jäisen kuun hajotessa palasiksi korkeintaan muutamia satoja miljoonia vuosia sitten. Renkaiden jääkappaleidenkin arvioidaan vähitellen putoavan planeetan kaasukehään.
Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
