Saturnuksen pohjoisnavan jättipyörre kuvattiin väreissä
Nasa on julkaissut ensimmäiset värikuvat Saturnuksen pohjoisnavan pyörteestä. Cassini otti väärävärikuvat infrapuna-alueen aallonpituuksilla.
Aiemmin huonot valaistussuhteet ovat estäneet muiden kuin yksiväristen korkean resoluution kuvien ottamisen. Planeetan pohjoisella pallonpuoliskolla alkanut kevät on nyt tuonut lisää valoa alueelle ja mahdollistanut tarkemmat otokset.
"Yllätyimme nähdessämme kuvan, sillä pyörre muistuttaa niin paljon Maan hurrikaania", kertoo Andrew Ingersoll Cassinin kuvaustiimistä. "Saturnuksessa se on hurjasti isommassa koossa ja saa energiansa planeetan kaasukehästä."
Kuvissa punaisena näkyvä jättipyörteen silmä on halkaisijaltaan 2000 kilometriä ja tuulet puhaltavat silmän reunavalleissa 150 metrin sekuntinopeudella.
Myrskyn silmä sijaitsee keskellä paljon suurempaa myrskyä, josta Cassini otti myös laajempia kuvia. Myrsky on ulkoreunoiltaan kuusikulmainen, mutta muodon aiheuttajasta ei olla varmoja. Myrsky on lukkiutunut planeetan pohjoisnavalle.
Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
