Muinaisen Marsin pintakerrokset saattoivat olla laajojen pohjavesisuonien täyttämät.
Planetary Science Instituten tutkimusryhmä ehdottaa, että vesi virtasi pohjavesisuonista pitkien aikojen kuluessa suuriin meriin ja mutalammikkoihin. Monista muista teorioista poiketen suuria äkillisiä tulvia ei olisi esiintynyt.
"Ajan kuluessa pinnanalaiset pohjavesisuonet tyhjentyivät ja pohjoiset tasangot romahtivat luoden nykyään havaittavissa olevat karkeat kukkulamaiset maisemat", esittää tutkimusta johtanut J. Alexis Palmero Rodriguez.
"Osa tasangoista vältti ehkä tämän kohtalon ja niiden kerrostumista löytyy merkkejä vedestä. Romahtaneilla alueilla veden jäljet ovat suurilta osin häipyneet."
Mikäli Marsin pinnanalaisissa vesijärjestelmissä esiintyi elämänmuotoja, olisi niidenkin täytynyt päätyä pinnalle virtauksien mukana. Rodriguezin mukaan elämän jäänteitä tai fossiileja tulisi etsiä virtausalueiden sedimenttikerroksista.
Eräs suurimmista Marsia koskevista kysymyksistä liittyy sen historiassa laajalti esiintyneen veden hupenemiseen. Valtamerien vesi saattoi karata planeetan ilmakehän yläosista aurinkotuulen vaikutuksesta tai vaihtoehtoisesti painua syvälle pinta- ja vaippakerroksiin.
Aiheesta lisää Planetary Science Institute (englanniksi)
Avainsanat: Marsin meret, vesi, Mars, J. Alexis Palmero Rodriguez
