Neptunuksen muutto aurinkokunnan ulko-osiin oli varsin leppoisa

Miljardeja vuosia sitten, kun planeetat vielä etsivät omaa paikkaansa, Neptunus siirtyi aurinkokunnan sisemmistä osista ulommas. Tuoreen tutkimuksen mukaan tämä oli varsin rauhallinen ja hidas tapahtuma.

Todisteet Neptunuksen leppoisasta muutosta löytyvät aurinkokunnan ulkolaidalla sijaitsevalta Kuiperin vyöhykkeeltä, josta tutkijat ovat löytäneet joukon toisiaan kiertäviä sinertäviä jääasteroidipareja.

Aiemmin näiden sinertävien kappaleiden luultiin syntyneen Kuiperin vyöhykkeellä, mutta viimeisimpien analyysien mukaan ne muodostuivat lähempänä Aurinkoa. Aurinkokunnassa ulospäin vaeltaneen Neptunuksen takia ne kuitenkin siirtyivät ainakin neljän Maa–Aurinko-etäisyyden verran etäämmäs Auringosta.

Koska siniset jääasteroidit edelleen kiertävät toisiaan pareittain, eivätkä ole joutuneet erilleen toisistaan, on myös Neptunuksen liikkeen täytynyt olla suhteellisen hidas ja rauhallinen.

"Tämä tutkimus on avannut ikkunan planeettojen varhaiskasvun uusiin puoliin", näkee Wes Fraser Belfastin yliopistosta.

"Se on ystävällisempi, hellävaraisempi Neptunus", toteaa puolestaan Meg Schwamb Gemini-observatoriosta.

Tähän astisen käsityksen mukaan Neptunus ja Uranus ovat saattaneet jopa vaihtaa paikkoja keskenään syntymänsä jälkeen. Uusi tutkimus esiteltiin Nature Astronomy -julkaisussa.

Aiheesta lisää Space Daily (englanniksi)