Meteoroidin osuma Marsiin synnytti yli kilometrin pituisen maanvyörymän

Nasa on julkaissut kuvan avaruuden pienkappaleen törmäyksen Marsiin synnyttämästä maanvyörymästä. Tutkijoiden arvion mukaan vyöry on syntynyt kuluneen 10 vuoden sisällä.

MRO-luotaimen HiRISE-kameran kuvassa näkyvä kraatteri itsessään on vain viisi metriä halkaisijaltaan. Toisaalta sitä ympäröi noin 50 metriä leveä tummempi heittelekenttä. 

Kraatterin synnytti todennäköisesti korkeintaan puolimetrisen meteoroidin törmäys. Törmäyspaikka oli kuitenkin rinteessä ja törmäyskohdasta lähtenyt vyörymä venyi yli kilometrin mittaiseksi.

Vyörymä erottuu erittäin hyvin, koska alueella olevan tumman aineksen päällä on ohut vaalean aineen pölykerros, jonka vyöry sekoittaa.

Kuvassa erottuu uuden vyörymän vasemmalla puolella myös paljon vanhemman vyörymän leveämpi jälki, joka on jo ehtinyt peittyä vaaleaan pölyyn.

Marsin kaasukehän paine planeetan pinnalla on vain noin sadasosa Maan merenpinnan tason ilmanpaineesta. Ohuutensa vuoksi naapuriplaneetan kaasukehä päästää helpommin planeetan pinnalle asti pienempiä törmääjiä kuin maapallon tapauksessa.

MRO-luotaimen kuvista on löydetty lukuisia tuoreita törmäyskraattereita. 

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)